Yhteisöllisyydestä ja ympäristöstä turvallisuutta ja voimaa

Elinvoimaista, hyvinvoivaa ja turvallista kotikaupunkia ei voi olla ilman aktiivisia ja hyvinvoivia kuntalaisia. Pidän tärkeänä, että jokainen jyväskyläläinen kokee kaupungin omakseen, sellaiseksi, jossa on hyvä asua ja elää. Se onnistuu vain vahvistamalla ja tukemalla osallistunutta ja yhteisöllisyyttä. Yhteisöllisyys on tärkeä voimavara myös asuinalueiden viihtyisyyden, siisteyden ja turvallisuuden takaamiseksi. Kuntalaisten vaikutusmahdollisuuksia oman asuinalueensa kehittämiseen on vahvistettava ja esimerkiksi kaupunkisuunnittelun ja laadukkaiden palvelujen kautta varmistettava, ettei alueiden välistä eriarvoistumista lisätä.

Yksinäisyys koskettaa entistä useampaa, ikään katsomatta. Kuntalaiset tarvitsevat kohtaamispaikkoja, joissa on mahdollisuus tutustua uusiin ihmisiin ja rakentaa merkityksellisiä sosiaalisia kontakteja. Kaupunki voi osaltaan luoda edellytyksiä aidolle yhteisöllisyydelle turvaamalla erilaisten julkisten tilojen riittävyys, siisteys ja turvallisuus. Kaikille kuntalaisille avointen tilojen ja niissä järjestetyn toiminnan toivoisi myös saattavan entistä rohkeammin myös sukupolvia yhteen. Meidän on vahvistettava ilmapiiriä, jossa vapaaehtois- ja järjestöissä tehtävää työt aidosti arvostetaan ja varmistetaan niiden toimintaedellytyksiä.

Peruspalvelujen ohella hyvinvointia ihmisille tuovat monipuoliset kulttuuripalvelut ja tapahtumat, mutta myös puhdas ja kaunis lähiluonto, mikä tarjoaa mahdollisuuksia harrastaa ja hiljentyä ympäri vuoden. Kaavoituksella on varmistettava, että keskeiset lähiliikunta- ja virkistyspaikat ovat jatkossakin yhteisessä käytössä ja turvattava niiden saavutettavuus toimivalla joukkoliikenteellä.