SDP:n Mäkinen: Kokoomus hyväksyy monikansallisten pörssiyhtiöiden voitontavoittelun vanhusten hyvinvoinnin kustannuksella

Kansanedustaja Riitta Mäkinen (sd.) on pahoillaan hallituspuolue Kokoomuksen linjasta vastustaa hoitajamitoituksen kirjaamista lakiin kuluvalla kaudella. Puolueen puheenjohtaja Orpo painottaa, että hoitajien määrän lisäämistä tärkeämpää on lisätä erilaisia sanktioita. Kokoomus vastusti pääministerikaudellaan hoitajamitoituksia, joilla oltaisiin voitu taata riittävä henkilöstöresurssi vanhuspalveluihin. SDP nosti jo tuolloin esille hoitomitoitukset ja lisäresurssien tarpeen, sillä tilanne erityisesti vanhustenhuollon osalta on ollut… Lue lisää

Kansanedustaja Mäkinen: Asiakasmaksujen välimaksukattojen poistaminen lyö kipeimmin ikäihmisiä ja pienituloisia

Eduskunnan lähetekeskustelussa oli keskiviikkona esillä hallituksen esitys asiakasmaksuista. Kansanedustaja Riitta Mäkinen (sd.) kiitti hallitusta pyrkimyksestä yhdenmukaistaa asiakasmaksuja, mutta pitää suurena ongelmana välimaksukattojen poistamista. Se tarkoittaa käyntimaksujen kohtuutonta nousua yli kolme kertaa vuodessa palveluja käyttäville. Aikaisemmin perusterveydenhuollon lääkärikäyntimaksuissa on ollut käytössä ns. välimaksukatto. Se on kohtuullistanut maksuja paljon palveluja käyttävillä ja pienituloisilla ihmisillä. Lääkärikäyntien osalta maksukatto… Lue lisää

Mäkinen: Hallituksen työllisyyspolitiikka unohtaa pitkäaikaistyöttömät ja kolmannen sektorin toimijat

Eduskunnan budjettikeskustelun yhteydessä kuultiin väittämä, jonka mukaan oikeisto keskittyy uusien työpaikkojen luomiseen, kun taas demarit haluavat hyysätä työttömiä. Kansanedustaja Riitta Mäkinen (sd.) pitää väittämää todellisuutta vääristävänä. Vastuullinen työllisyyspolitiikka lähtee siitä, että se pureutuu vaikuttavasti molempiin – sekä työpaikkojen luomiseen, että työttömien tukemiseen. Juuri tämä muodostaa sosialidemokraattien työllisyyspolitiikan kovan ytimen, sanoo Riitta Mäkinen. Mäkinen huomauttaa, että… Lue lisää

Liikunnallinen aktiivisuus kasvuun kaikissa ikäluokissa!

Julkaistu Keskisuomalaisessa Valtioneuvoston liikuntapoliittinen selonteko on tulossa eduskunnan käsittelyyn. Sen tavoitteena on tuoda esille liikunnan entistä vahvempaa ja monipuolisempaa merkitystä yhteiskunnassa ja luo pohjaa 2020-luvun liikuntapolitiikalle. Jyväskylän yliopiston tutkijoiden mukaan suomalaiset liikkuvat entistä vähemmän. Liikkumattomuudesta aiheutuvat kustannukset ovat Suomessa noin kolme miljardia euroa vuodessa. Se on yhteydessä moniin kansanterveydellisiin sairauksiin, työkykyyn, terveyteen ja hyvinvointiin. Lasten… Lue lisää

Onko mikään niin varmaa kuin epävarmuus?

Seurasin Yhdysvaltain presidentinvaalien ääntenlaskentaa tiistain ja keskiviikon välisenä yönä kauhunsekaisin, epätodellisin ja ristiriitaisin tuntein. Tunti tunnilta BBC:n uutisointia seuratessa alkoi vaikuttaa entistä todennäköisemmältä, että maan presidentiksi oli nousemassa mies, jota koko maailma tuntui kavahtavan. Trumpin voiton ei pitänyt olla mahdollista. Sitä pelättiin, mutta monet meistä täällä Suomessa kuin ympäri maailmaa luottivat siihen, ettei valkoiseen taloon… Lue lisää

Mäkinen: ”Voimme vain ihmetellä, miksi hallitus vetoaa perusteluissaan vanhentuneeseen tietoon”

Eduskunta äänestää tänään 17.10. hallituksen luottamuksesta. Tiistain 16.10. istunnossa käytiin pitkälle iltaan asti jatkunut debatti hallituksen työllisyyspolitiikasta ja irtisanomislain heikennyksestä. Hallituksen valmistelemat heikennykset ovat tulehduttaneet työmarkkinajärjestöjen ja hallituksen välit kriisiytymiseen asti. Kansanedustaja Riitta Mäkinen (sd.) vaati tiistaina hallitusta viheltämään pelin poikki, ennen kuin on liian myöhäistä. – On täysin käsittämätöntä, että pääministeri Sipilä hakee hallituksen… Lue lisää

SDP:n Riitta Mäkinen: Ammatillisen koulutuksen kriisiin reagoitava välittömästi

SDP vaati torstaina 11.10. eduskunnan kyselytunnilla opetusministeriltä kriisikokouksen koolle kutsumista liittyen ammatillisen koulutuksen tilaan. Kansanedustaja Riitta Mäkinen (sd.) on huolissaan erityisesti lähiopetukseen ja oppilaiden henkilökohtaisen opinto-ohjaukseen kohdistuneista heikennyksistä. – Tällä hallituskaudella toteutettu ammatillisen koulutuksen uudistus, eli amisreformi, on leikannut ammatillisen koulutuksen rahoitusta n. 220 miljoonan euron edestä. Esimerkiksi OAJ on todennut, että lähiopetusta on karsittu… Lue lisää

Koulutus on hyvinvoinnin ja kansallisen menestymisen elinehto

Suomi on ollut ja on edelleen pieni maa. Mikä mahdollisti kansakunnan nousun, kansantalouden kasvun ja hyvinvointiyhteiskunnan rakentamisen? Kansalaisten yhdenvertainen ja jakamaton oikeus koulunkäyntiin – opetukseen ja sivistykseen. Samalla työväestölle avautui myös mahdollisuus lunastaa itselleen täysivaltainen kansalaisuus. Lasten ja nuorten oikeus laadukkaaseen varhais- ja perusopetukseen on kiistaton. Kaikkien ikäluokan nuorten oikeutta päästä toisen asteen koulutukseen ei… Lue lisää