Keskisuomalaisen kolumni: Hyvinvointivaltio on pelastettavissa

Kolumni julkaistu alun perin Keskisuomalaisessa 20.2.2021 Valtiovarainministeriön 8.2. julkistamassa raportissa kysyttiin provokatiivisesti, onko Suomi enää Pohjoismaa. Tästä syntyi vilkas keskustelu, jota muun muassa Helsingin Sanomien Teemu Muhosen (HS 11.2.) ansiokas journalismi oli käynnistämässä. Suomi lukeutuu yhä muiden Pohjoismaiden tavoin korkean elintason maihin. Viime vuosikymmenen aikana olemme kuitenkin jääneet jälkeen tuottavuuden kasvussa, työllisyydessä ja talouskasvussa. Oleellista on hahmottaa, mistä… Lue lisää

Talousvaliokunnan sd-edustajat: Kustannustuen kolmas kierros auttaa yrityksiä yhä laajemmin

Talousvaliokunnan sd-kansanedustajat pitävät tärkeänä, että lausuntokierrokselle lähtevää kolmatta kustannustukiesitystä kehitetään tiiviissä yhteistyössä yrittäjien ja freelancereiden kanssa, jotta tukeen olisi oikeutettu mahdollisimman moni koronasta kärsinyt toimija. Tuella on tarkoitus korvata yrityksille loppuvuoden 2020 ja alkuvuoden 2021 koronatappioita. – Yksityiskohdat selviävät lausuntokierroksen jälkeen, mutta on erittäin tärkeää, että jatkossa tuki tavoittaisi entistä useamman toimijan ja tuen kohtaanto-ongelmiin… Lue lisää

SDP:n Riitta Mäkinen: Huoli julkisen talouden pitkän aikavälin kestävyydestä ja yksityisestä velkaantumisesta on aiheellinen

Hallituksen finanssipoliittinen linja ja elvyttävät tukitoimet saavat kiitosta talouspolitiikan arviointineuvoston tänään julkaisemassa raportissa. Neuvoston mukaan hallituksen toimet auttavat taloutta toipumaan kriisistä ja ovat perusteltuja myös ihmisten toimeentulon turvaamiseksi, työttömyyden hillitsemiseksi sekä tarvittavien koronatoimenpiteiden toteuttamiseksi. Neuvosto kantaa kuitenkin huolta julkisen talouden kestävyydestä pidemmällä aikavälillä. Tämän huolen jakaa myös talousvaliokunnan jäsen, kansanedustaja Riitta Mäkinen (sd.): – Hallituksen… Lue lisää

Into ry:n blogi: Kuntavaalivaikuttamisen aika on nyt #kuntavaalit2021

Joka neljäs vuosi käytävät kuntavaalit ovat yksi tärkeimmistä väylistä vaikuttaa siihen, kuinka ja millä tavoin meidän jokaisen kotikuntaa kehitetään ja rakennetaan tulevina vuosina. Kuntapäättäjät käyttävät ylintä päätöksentekovaltaa. He ratkaisevat sen, missä määrin ja miten kuntien heikentyvä taloustilanne vaikuttaa palveluihin. Lautakunnissa ja valtuustossa tehdään merkittäviä päätöksiä, miten heikoimmassa asemassa olevista pidetään huolta, ja kuinka esimerkiksi etsivän… Lue lisää

Ryhmäpuheenvuoro budjetin palautekeskustelussa 15.12.2020

Arvoisa puhemies Yksi ensimmäisiä asioita, joita autokoulussa opitaan, on katsoa kauemmaksi. Jos tuijottaa tietä auton edessä, on ennakoiva ajo mahdotonta. On myös hyvä osata vaihtaa lyhyet valot pitkiksi. Vain näin voidaan reagoida äkillisiin tilanteisiin ja varautua tuleviin. Nämä yksinkertaiset opit pätevät myös nyt, kun talousarviota laaditaan kriisin keskellä tulevaan katsoen. Täällä talousarviolla hallitus luo siltaa… Lue lisää

Keski-Suomen teille 1,1 miljoonaa euroa

Eduskunnan valtiovarainvaliokunta on tänään päättänyt vuoden 2020 jakamattomasta varauksesta eli niin sanotuista joululahjarahoista. Valtiovarainvaliokunnan ja sen liikennejaoston jäsen, kansanedustaja Riitta Mäkinen (sd.) riemuitsee Keski-Suomen 1,1 miljoonan euron potista: – Pääsemme Keski-Suomessa korjaamaan maakunnan alempiasteista tieverkkoa, kevyenliikenteen väyliä ja siltojen kuntoa. Peruskorjauksilla parannetaan liikenneturvallisuutta ja henkilö- ja tavaraliikenteen sujuvuutta Karstulassa, Toivakassa, Saarijärvellä, Äänekoskella ja Keuruulla. Painotimme… Lue lisää

Velkaantuneiden auttamiseksi tarvitaan laaja työkalupakki – valiokunnan päätös pikavippisääntelyn jatkosta yksimielinen

SDP:n talousvaliokunnan vastaava, kansanedustaja Riitta Mäkinen on iloinen, että talousvaliokunta hyväksyi yksimielisesti jatkon määräaikaisille lakimuutoksille pikavippien 10 prosentin korkokatosta ja suoramarkkinoinnin rajoituksista. Mäkisen mielestä tarvitaan kuitenkin lisää työkaluja pikavippien aiheuttaman laajan velkaantumisongelman hoitamiseksi. – Talousvaliokunta oli yksimielinen, että koronatilanteen jatkuessa alempaa korkokattosääntelyä tulee jatkaa mutta valiokunta piti myös tärkeänä arvioida, tarvitaanko pysyväisluontoisia muutoksia kuluttajaluottosääntelyyn –… Lue lisää

Oppositiolta puuttuu uskottava vaihtoehto hallituksen talouspolitiikalle

Oppositioryhmät ovat julkaisseet vuodelle 2021 omat vaihtoehtobudjettinsa, joita käsiteltiin tänään eduskunnan täysistunnossa. Kansanedustaja Riitta Mäkinen (sd.) kiittää oppositiota keskustelunavauksesta pitäen niitä tärkeänä osana valtiopäivätyötä. – Varjobudjetit auttavat kansalaisia hahmottamaan, mitä oppositio tekisi toisin. Linjaerot ovat selviä. Kokoomuksen vaihtoehto lupaa jälleen kylmää kyytiä nuorille, ikäihmisille ja pitkäaikaistyöttömille, sillä leikkaukset kohdistuvat toimeentulotukeen ja asumistukeen. Kokonaisuudessaan esitys leikkaa… Lue lisää

Sähkönsiirtoyhtiöiden verovälttelyyn puututtava

Julkaistu alunperin 10.11. Finnwatch on tänään julkaissut uuden selvityksen sähkönsiirtoyhtöiden verovälttelystä. Sen mukaan Suomi on menettänyt viimeisen viiden vuoden aikana Carunan ja Elenian verojärjestelyjen vuoksi 90 miljoonaa euroa verotuloja. Talousvaliokunnan jäsen, kansanedustaja Riitta Mäkinen (sd.) vaatii, että hallitus ryhtyy välittömästi lainvalmistelutoimiin, kun verovälttelyyn puuttumista selvitetään hallitusohjelman mukaisesti. ”Lainsäädännön porsaanreiät on tukittava, kuten SDP esitti jo… Lue lisää

SDP:n Mäkinen iloitsee Nammo Vihtavuoren ja Puolustusvoimien kumppanuussopimuksesta

Puolustusvoimat on tänään puolustusministeri Antti Kaikkosen (kesk.) valtuuttamana allekirjoittanut strategisen kumppanuussopimuksen kahden ampumatarvikeyrityksen, Nammo Vihtavuori Oy:n ja Nammo Lapua Oy:n kanssa. Sopimuksella vakiinnutetaan Puolustusvoimien ja Nammo-konsernin kotimaisten yhtiöiden pitkään jatkunut yhteistyö. Kansanedustaja ja puolustusvaliokunnan jäsen Riitta Mäkinen (sd.) iloitsee panostuksesta keskisuomalaiseen puolustusteollisuuteen: ”Tämä päätös on tärkeä koko kotimaisen ampumatarvike- ja räjähdealan huoltovarmuuden kannalta, mutta se… Lue lisää