”Rannalle himmeän lahden, aurinko laskenut on
Kutsu jo soi iltahuudon, taakka jo laskettu on
Taattoa muista sä silloin, askel jo uupunut on
Lapset ja lastemme lapset, teidän nyt vuoronne on

Hoivatkaa, kohta poissa on veljet                                      
Muistakaa, heille kallis ol’ maa
Kertokaa lasten lapsille lauluin, himmetä ei muistot koskaan saa”

Näin alkaa meille kaikille tuttu Veteraanin Iltahuuto. Laulu, joka on liikuttanut meitä vuosikymmeniä sanoittaen meille niitä uhrauksia ja työtä, jolla maamme isät ja äidit itsenäisyytemme ja itsemääräämisoikeutemme meille takasivat.

Vuosikymmen toisensa jälkeen ovat uudet sukupolvet ovat ottaneet vastuuta Suomesta, sen hyvinvointia rakentaen ja rauhaa vaalien. Maailma ympärillämme on muuttunut ja veteraanien joukko harvennut. Mutta muistot eivät ole himmentyneet.  Vapaa, suvereeni Suomi, josta saamme kiittää sotiemme veteraaneja ja heidän uhrauksiaan, on yhä kallisarvoisinta mitä meillä on. Tänä keväänä nämä ajatukset ovat mielessämme kenties kirkkaampana kuin koskaan.

Euroopassa on jälleen sota – vain tuhannen kilometrin päässä meistä. Ukrainalaisten suuri kärsimys järkyttää meitä syvästi. Kuten Suomi talvisodan aikana, Ukraina taistelee juuri nyt itsenäisyydestään ylivoimaiselta vaikuttanutta vihollista vastaan. Äärimmäisen kriisin edessä esiin noussut kansakunnan yhtenäisyys ja voimakas maanpuolustustahto on jälleen osoittanut voimansa.

Tänään – kansallisena veteraanipäivänä – nostamme salkoon siniristilipun paitsi kunnioittaaksemme sotiemme veteraaneja, myös muistaaksemme tärkeän opetuksen. Rauha ei koskaan ole itsestäänselvyys. Sen eteen on tehtävä jatkuvasti töitä, varautua ja olla valmiina. Samalla on pidettävä huolta siitä, että kansakuntamme on yhtenäinen ja vahva ja että Suomi pysyy maana, jota jokainen kansalainen pitää puolustamisen arvoisena. Ja juuri näin me teemme. Tavoitteenamme on varmistaa rajojemme koskemattomuus ja kansalaistemme turvallisuus kaikissa olosuhteissa. Sotiemme veteraanien tähden tehtävämme on varmistaa, etteivät sodan kauhut enää koskaan kosketa meitä.