SDP:n Riitta Mäkinen: Autojen romutuspalkkion uudistaminen on elvyttävä ilmastoteko

Eduskunnan lähetekeskustelussa liikenne- ja viestintäministeri Harakan uusi lakiesitys henkilöautojen romutuspalkkioista ja sen saamisen edellytyksistä otettiin kiitoksin vastaan. Esityksen mukaan yksityishenkilö voisi saada romutuspalkkion vanhan romutettavan auton korvaamiseksi uudella autolla, sähköpolkupyörällä tai joukkoliikenteellä 1.12.2020 alkaen. Romutuspalkkiona myönnettävään avustukseen on varattu 8 miljoonaa euroa. Talousvaliokunnan ja valtiovarainvaliokunnan liikennejaoston jäsen, kansanedustaja Riitta Mäkinen (sd.) kiittää Harakkaa odotetun lain erinomaisesta valmistelusta:

– Taloudellisen toimeliaisuuden ja työllisyyden edistäminen on tämän kriisin keskellä äärimmäisen haastava tehtävä. Samalla meillä on paljon työtä tehtävänä, jotta kasvu saatetaan myös ekologisesti kestävälle uralle. Tärkeän esityksen tavoitteena on elvyttää taloutta edistämällä uusien autojen myyntiä, lisätä liikenneturvallisuutta ja edistää liikennepäästöjen vähentämistä, Mäkinen toteaa.

Covid-19-pandemia on iskenyt talouteen poikkeuksellisen laaja-alaisesti ja hallitus on toimillaan tukenut yrityksiä ja elinkeinoelämää monin tavoin. Myös autoalalla huoli on suuri, sillä uusien autojen kauppa on vähentynyt noin 17 000:lla. Mäkinen korostaa, että autoala kokonaisuudessaan on merkittävä suomalainen työllistäjä ja toivoo esityksen tuovan piristysruiskeen myös tälle sektorille.

Autokannan uusiutumisen vauhdittaminen on tärkeää kulkuneuvojen energiatehokkuuden parantamisen ja vähäpäästöisten tai kokonaan päästöttömien autojen määrän lisäämisen kannalta. Suomen autokanta on tällä hetkellä keski-iältään Euroopan unionin vanhimpia.

– Mielestäni esitys on erinomainen esimerkki niin sanotusta positiivisesta kannusteesta myös suomalaisille kuluttajille kohti vähähiilisempää liikennettä. Toivon, että lain voimaan tultua sen vaikutuksia seurataan ja arvioidaan niin, että tarvittavia täydennyksiä on mahdollista tehdä myöhemmin. Mielestäni väliaikaisesta menettelystä tulee tehdä pysyvä, Mäkinen lopettaa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s